3.11.2025
Silmäys 2025 kokosi jälleen yhteen optisen alan myynnin ammattilaiset ympäri Suomen – tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Helsingin Pörssitalo. Päivä oli täynnä energiaa, kohtaamisia ja uusia ajatuksia, kun yli 250 Instru Optiikan asiantuntijaa kokoontui yhteisen teeman äärelle.
Tapahtuma järjestettiin lauantaina 1.11. henkeäsalpaavassa Lars Sonckin suunnittelemassa Pörssitalossa. Päivä tarjosi monipuolisen kattauksen asiaa, inspiroivia puheenvuoroja ja käytännön vinkkejä arjen työhön. Juontajana nähtiin energinen äänivirtuoosi Rudi Rok, joka johdatti yleisön päivän ohjelmaan ja piti tunnelman katossa läpi päivän.
Silmäyksen lavalla kuultiin tänä vuonna muun muassa toimitusjohtaja Pasi Anttilan ja myyntijohtaja Henrik Brandtin ajatuksia alan tulevaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Heidän mukaansa tapahtuman tavoite oli ennen kaikkea inspiroida, vahvistaa osaamista ja itseluottamusta, sekä antaa työkaluja arjen asiakaskohtaamisiin ja omaan jaksamiseen.


Päivä täynnä inspiraatiota ja oivalluksia
”Tänä vuonna tapahtumaan tuotiin uutena aihealueena paljon toivottu tyyliteema. Koska kyseessä on henkilökunnan vapaapäivä, halusimme tehdä sisällöstä erityisen inspiroivan. Kansainvälisen yrityksen etuna on myös se, että meillä on valtavasti upeita brändejä ja kiinnostavia tarinoita”, sanovat tapahtuman tuottajat Sara Markkanen ja Elena Pallaskivi.
Teemaa lähestyttiin niin bränditarinoiden ja trendien näkökulmasta (puhujina omat asiantuntijat Hanna Ojala ja Kari Asikainen) kuin värianalyysinkin näkökulmasta (ulkopuolinen vieras Heidi Hemming-Adaba). Onnekkaat pääsivät myös itse pikavärianalyysiin, mutta kaikki saivat varmasti vinkkejä siihen, miten värianalyysiajattelua voi soveltaa asiakastyössä.
Ohjelmassa ei tietenkään unohdettu näönhuollon asioita. Optometrian kehityspäällikkö Ritva Kahlos puhui näön elinkaaresta ja optometristi Riikka Torvela johdatti kuulijat kehysten istuvuuden saloihin. Kansainvälisiltä kollegoilta saatiin myös hyviä vinkkejä piilolinsseihin liittyen.
Päivän veti yhteen inspiroiva myynnin ja johtamisen ammattilainen, sekä LUT-yliopiston työelämäprofessori Jussi Rissanen. Kun taas hyvinvointivalmentaja Jaana Hautala, muistutti mielen suorituskyvyn ja palautumisen merkityksestä muuttuvassa työelämässä.


Yhteisöllisyyttä ja ylpeyttä omasta työstä
Silmäys on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa Instru Optiikan henkilöstön yhteen oppimaan, jakamaan tietoa ja innostumaan. Tapahtuma järjestettiin jälleen vapaapäivänä, ja osallistujat saapuivat paikalle omalla ajallaan – mikä kertoo vahvasta yhteishengestä ja ylpeydestä omaa työtään kohtaan.
”Upea päivä jälleen takana – aamun ensimmäisistä minuuteista loppuun asti! Ja siltikin olen ihmeissäni ja kiitollinen, että meidän porukka tulee joka vuosi paikalle omalla ajallaan kehittämään itseään! Päivään mahtui kaikkea tyylistä ja designista, näönhuoltoon ja myyntiin. Loistavia puheenvuoroja, puheensorinaa ja halauksia. Huipputiimi = huippupäivä!”, sanoo toimitusjohtaja, Pasi Anttila.

Kiitos osallistujille
Silmäys 2025 osoitti jälleen, että alan vahvuus on ihmisissä – osaavissa ja sitoutuneissa ammattilaisissa, jotka tekevät työtään sydämellä ja asiakasta varten.
Kiitos kaikille osallistujille, yhteistyökumppaneille, puhujille ja järjestäjille unohtumattomasta päivästä! Nähdään jälleen seuraavassa Silmäyksessä, ja ensi vuonna optometristien päivässä – Näkemys 2026!

Lisätietoja:
Elena Pallaskivi, viestintäpäällikkö
viestinta@instru.fi, 0407771445
Instru Optiikka Oy on optisen alan suunnannäyttäjä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Toimimme Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä sekä Virossa Instrumentarium-brändillä. Myymälöitä on yhteensä Suomessa 235 ja Virossa 29, ja yhteensä Instru Optiikka työllistää noin 1000 henkilöä. Vuonna 2023 Instru Optiikan liikevaihto oli 109,5 milj. euroa. Toimintaamme ohjaa halu toimia markkinoiden johtavana näönhuollon ammattilaisena ja asiakkaiden ykkösvalintana – panostamme palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä alan uudistamiseen. Kattava myymäläverkostomme, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan kehityksellemme sekä asiantuntevalle asiakaspalvelulle. EssilorLuxotticaan kuuluvat optisen alan ketjut toimivat yhteensä yli 150 maassa yli 190 000 työntekijän voimin kattaen noin 18 000 myymälän myymäläverkoston. Näe enemmän – ole enemmän! Lue lisää: www.instruoptiikka.fi
