YRITTÄJÄT VIIHTYVÄT INSTRULLA

CARITA JA MATTI KAIVOLAINEN NAUTTIVAT FRANCHISING-YRITTÄJYYDEN TUOMASTA VAPAUDESTA JA VASTUUSTA

Kaivolaiset ovat pyörittäneet Orimattilan Instrumentariumia vuodesta 2014 ja Hollolan Instrumentariumia vuodesta 2016 – vuosia yrittäjinä heillä on yhteensä 30. Matille optinen ala oli jo tuttu ennen yrittäjäksi ryhtymistä, mutta Carita vaihtoi alalle muualta.

”Olin aikaisemmin vuosia töissä Instru Optiikalla, minkä jälkeen ryhdyin yrittäjäksi. Instrumentariumin franchising-yrittäjyydessä kiinnosti erityisesti ketjun markkinajohtajuus ja sen tuomat mahdollisuudet. Koska minulla oli jo yhteys instrulaisiin, oli siirtyminen Instrumentarium-yrittäjäksi luonnollinen”, Matti kertoo.

”Sekä yrittäjyys että optinen ala ovat tuntuneet hyvältä. Nautin asiakaspalvelutyöstä ja Instru Optiikalla on helppoa viihtyä. Yrittäjyyteen tuo lisää syvyyttä tietysti myös oma henkilökuntamme, jonka motivointi ja huolenpito on ensiarvoiden tärkeää. Jos yrittäjä ei itse ole motivoitunut, siirtyy se henkilökuntaan ja näkyy lopulta myös asiakkaille saakka”, Carita lisää.

Kaivolaisten mielestä parhaita puolia Instrumentarium-yrittäjyydessä on vahvan ja tunnetun ketjun laaja tuki, muiden Instrumentarium-yrittäjien verkosto sekä vapauden ja vastuun tasapaino. Vaikka yrittäjyys oli pariskunnalle jo ennestään tuttua, yllätti uudesta verkostosta saatava apu ja tuki positiivisesti.

”On hienoa olla lähellä, mutta samalla säilyttää oma vapaus ja päätöksenteko – saamme oikeasti olla yrittäjiä vaikka kuulumme samalla suurempaan kokonaisuuteen. Olemme olleet todella tyytyväisiä”, Matti kommentoi.

Yhteistyö Instrumentarium-yrittäjien oman myyntipäällikön kanssa on sujuvaa ja joustavaa. Kaivolaiset kehuvat myös yrittäjien vaikutusmahdollisuuksia – asioihin pääsee itse vaikuttamaan joko olemalla suoraan yhteydessä myyntipäällikköön tai viemällä asioita eteenpäin Instrumentariumin franchising-yrittäjien oman suunnitteluryhmän kautta.

”Olemme aina saaneet apua, kun olemme sitä tarvinneet, ja kysymyksiimme on vastattu tarpeeksi nopeasti. Mielestämme hyvän yhteistyön perusta on positiivisuus – olemalla vaativa, mutta ystävällinen, pääsee niin yrittäjyydessä kuin elämässä pitkälle. Myyntipäällikkömme on hyvin tavoitettavissa, joten yhteydenpito hänen kanssaan on helppoa ja joustavaa”, Carita kertoo.

Kaivolaiset kehottavat olemaan rohkeasti yhteydessä Instrumentariumin franchising-yrittäjien myyntipäällikköön, mikäli yrittäjyys ja markkinajohtajan verkostoon liittyminen kiinnostaa. He ovat olleet tyytyväisiä eivätkä voisi enää edes harkita muualle vaihtamista.

”Olemme ylpeitä Instrumentarium-yrittäjyydestä. Markkinat muuttuvat jatkuvasti ja meidän on oltava alati valppaana. Saavutettua markkinajohtajan asemaa ei voi milloinkaan ottaa itsestäänselvyytenä vaan sen säilyttäminen vaatii jatkuvaa uudistumista, yrittämistä ja erehtymistä sekä kovaa työtä. Tämä on ollut meille se paras ratkaisu – suosittelemme muillekin”, Kaivolaiset kertovat.

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste