Instrumentariumin myyjä palvelemassa asiakasta

Instru Optiikka työllistää kesällä lähes 80 kesätyöntekijää kautta maan

Ensimmäiset kesätyöntekijät ovat aloittaneet Instrumentarium- ja Nissen-myymälöissä toukokuussa.

Instru Optiikan Instrumentarium- ja Nissen-myymälät työllistävät joka kesä ison joukon sekä myyjiä että optometristiopiskelijoita. Iso osa kesätyöntekijöistä työskentelee Etelä-Suomessa, mutta kesätöitä pääsee tekemään aina Sodankylässä saakka.

Noin puolet tänä kesänä Instru Optiikalla työskentelevistä kesätyöntekijöistä ovat olleet aikaisemminkin kesätöissä Instrumentarium- tai Nissen-myymälöissä. Hakemuksia saatiin yli 600 ja eniten hakemuksia tuli Joensuuhun Nissenille ja Instrumentariumille. Hakijoita oli hyvin erilaisista taustoista – osalla oli jo ennestään paljon kokemusta asiakaspalvelusta, osalla vähemmän. Hakijoita oli laajalti myös erilaisista koulutustaustoista aina lukiokoulutuksesta yliopiston maisterivaiheeseen saakka.

”On ilahduttavaa, että näin moni haluaa viettää kanssamme useamman kesän. Kattavan myymäläverkostomme myötä kesätyöt voivat parhaassa tapauksessa jopa muuttaa mukana esimerkiksi kotikaupungista opiskelukaupunkiin. Optinen ala on myös kesätyöntekijälle todella kiinnostava – meillä pääsee oppimaan uutta myynnistä, näönhuollosta ja silmänterveydestä. Asiakaskuntamme on hyvin monipuolinen, ja kesätyöntekijämme pääsevät auttamaan kaikenlaisia ihmisiä kesän aikana”, kertoo Instru Optiikan rekrytointipäällikkö Kristal Kakko.

Myös kesätyöntekijät saavat Instru Optiikalla kattavan perehdytyksen aloittaessaan työt.

”Meille on tärkeää, että myös kesätyöntekijät tuntevat olevansa instrulaisia ja tärkeä osa tiimiä. Varmasti erityisesti ensimmäisinä päivinä saattaa tuntua siltä, että uutta opittavaa on hurjan paljon, ja siksi panostammekin myös kesätyöntekijöiden perehdytykseen. Lisäksi teetämme joka kesä kesätyöntekijöillemme palautekyselyn, jonka avulla pystymme jatkossa entistä paremmin huomiomaan heidän toiveitaan”, Kakko jatkaa.

“Päädyin hakemaan Instru optiikalle kesätöihin kiinnostuksesta optista alaa kohtaan sekä halusta luoda hienoja asiakaskohtaamisia. Jo haastatteluvaiheessa minulle muodostui Instrusta erittäin lämmin kuva ja ilmapiiri vaikutti kannustavalta – niinpä olin todella innoissani tullessani valituksi. Koko tiimi Myllyn Instrumentariumissa toivotti minut tervetulleeksi ja kaikki ovat vastanneet mielellään kysymyksiini ja opettaneet työn alkutaipaleella – iso kiitos heille siitä! Heidän läsnäolollaan on ollut iso merkitys opetellessani uuden työn saloihin. Odotan innolla mitä kesä optisena myyjänä tuo tullessaan”, iloitsee Myllyn Instrumentariumin kesätyöntekijä Sofia Heinänen.


Lisätietoja:

Veera Aalto, viestintäpäällikkö, Instru Optiikka
viestinta@instru.fi, 040 742 7379

Instru Optiikka Oy on optisen alan suunnannäyttäjä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Toimimme Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä sekä Virossa Instrumentarium-brändillä. Myymälöitä on yhteensä Suomessa 235 ja Virossa 29, ja yhteensä Instru Optiikka työllistää noin 1000 henkilöä. Vuonna 2023 Instru Optiikan liikevaihto oli 109,5 milj. euroa. Toimintaamme ohjaa halu toimia markkinoiden johtavana näönhuollon ammattilaisena ja asiakkaiden ykkösvalintana – panostamme palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä alan uudistamiseen. Kattava myymäläverkostomme, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan kehityksellemme sekä asiantuntevalle asiakaspalvelulle. EssilorLuxotticaan kuuluvat optisen alan ketjut toimivat yhteensä yli 150 maassa yli 190 000 työntekijän voimin kattaen noin 18 000 myymälän myymäläverkoston. Näe enemmän – ole enemmän! Lue lisää: www.instruoptiikka.fi

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste