Instru Optiikka sulkee toistaiseksi myymälänsä Suomessa

Instru Optiikan ketjujen omat myymälät suljetaan toistaiseksi koronavirustilanteesta johtuen. Yrittäjävetoisissa myymälöissä toiminta voi jatkua yrittäjän päätöksellä. 

Instru Optiikka Oy on päättänyt sulkea kaikki omat Suomen myymälänsä väliaikaisesti koronavirustilanteesta (COVID-19) johtuen. Päätöksen taustalla on erityisesti asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus. Koronaviruspandemia on myös vaikuttanut voimakkaasti laskevastkysyntään ja asiakasmääriin Instru Optiikassa.  

— Olemme seuranneet aktiivisesti tilanteen kehitystä ja mukauttaneet toimintamallejamme ja palveluitamme sitä mukaa, kun Suomen hallitus on julkaissut uusia ohjeita ja suosituksia, toimitusjohtaja Pasi Anttila kertoo ja jatkaa: 

— Haluan kiittää henkilökuntaamme laadukkaan asiakaspalvelun varmistamisesta näissä poikkeusolosuhteissa. Olemme kuitenkin päätyneet sulkemaan omat myymälämme toistaiseksi. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus on meille tärkeintä. 

Instru Optiikka Oy:ssä käynnistettiin viime viikolla myös yhteistoimintaneuvottelut, jotka on saatu päätökseen. Yhteistoimintaneuvottelut koskivat koko henkilökuntaa ja niissä käsiteltiin pääasiallisesti henkilöstön mahdollisia koko- ja osa-aikaisia lomautuksia. Lomautustarve ja kesto riippuvat toimipaikasta ja tehtävästä.  

— Yhteinen tavoitteemme on varmistaa yrityksemme pitkän tähtäimen tulevaisuusLuotan siihen, että yhdessä selviämme tästä, Anttila sanoo. 

Instru Optiikan ketjujen omat myymälät ovat kiinni perjantaista 3.4. alkaen. Myymälöistä tullaan olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joiden tilaus odottaa noutoa. Yrittäjävetoisissa myymälöissä toiminta voi jatkua yrittäjän päätöksellä. Ketjujen verkkokaupat palvelevat normaalistiYritys pyrkii myös rakentamaan väliaikaisia palvelumalleja asiakkaiden akuutteja tarpeita varten. Lisätietoa kuluttajille ja tiedot auki olevista yrittäjävetoisista myymälöistä päivitetään ketjujen verkkosivuille. 

 

31.3.2020

 

Lisätietoja: 

Kati Litmanen
Marketing, Digital & Category Management Director 

Instru Optiikka Oy
p.050 521 4894
kati.litmanen@instru.fi 

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste