Instrumentariumin ja A-katsastuksen kiertue tuo näöntutkimuksen katsastusasemille

Kiertueen aikana valikoiduissa A-katsastuksen toimipisteissä pääsee tarkastuttamaan näkönsä Instrumentariumin optikolla sillä välin, kun auto on katsastettavana.  

Instrumentariumin ja A-katsastuksen kiertue toteutetaan maaliskuun aikana neljässä kaupungissa, Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lahdessa. 

Kiertue on osa Instrumentariumin suurempaa Koko kansan näkö ajokuntoon -kampanjaa, jonka avulla Instrumentarium haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan, miten suuri vaikutus näkemisellä on liikenneturvallisuuteen.  

 Oma näkö ja näönhuolto jää hektisessä elämässä helposti taka-alalle tai unohtuu kokonaan. Katsastusasema on luonnollinen paikka tuoda aihe ihmisten lähelle positiivisessa hengessä. Toivomme, että kiertueen myötä yhä useampi tarkistuttaisi autonsa lisäksi myös oman näkönsä. Se on kuitenkin yhtä tärkeä osa ajoturvallisuutta, kertoo Instrumentariumin markkinointipäällikkö Eveliina Rantahalvari kiertueen taustoista. 

– Haluamme edistää suomalaista liikenneturvaa, ja mielestämme hyvä ajonäkö on oleellinen osa sitä. Toivomme, että mahdollisimman moni asiakkaistamme hyödyntää kiertueen tuoman mahdollisuuden ja tarkistuttaa näkönsä, kun se onnistuu nyt näin vaivattomasti. Valitettavan moni ei tule edes ajatelleeksi, miten paljon näkö vaikuttaa omaan ajamiseen ja reaktionopeuksiin, sanoo A-katsastuksen Suomen liiketoimintajohtaja Petri Haikola 

Kiertueen aikana Instrumentariumilla on katsastusasemalla oma promootiopiste, jossa optikko tekee suuntaa antavia näöntutkimuksia. Lisäksi pisteellä mitataan kontrastinäköä ja reaktioaikaa, jotka kuuluvat Instrumentariumin laajennettuun näöntutkimuspalveluun. 

– Valitsimme laajennetun näöntutkimuksen puolelta juuri nämä kaksi testiä siksi, että ne liittyvät hyvin vahvasti ajonäkemiseen. Mikäli testin tulosten mukaan näkö vaatii enemmän tutkimuksia, ohjaamme asiakkaan myymälään tarkempaan näöntutkimukseen, selventää Rantahalvari. 

Maksuttomaan näöntutkimukseen voi tulla kuka tahansa ilman ajanvarausta eikä siihen osallistuminen vaadi katsastusaikaa. 

Pääkaupunkiseudulta alkavaa kiertuetta on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa myös muualle Suomeen, mikäli palaute on positiivista. 

 

Kiertueaikataulu: 

Helsinki – Aleksis Kivi 4.-5.3.
Espoo – Hannuksenpelto 7.-8.3.
Vantaa – Kaivoksela 11.-12.3.
Lahti – Hennala 14.-15.3. 

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste