Kuivasilmäisyys on nykyään kaikkien ikäryhmien vaiva: myös elintavat vaikuttavat

Maailman näköpäivää vietetään lokakuussa ja tänä vuonna keskeisenä teemana on silmäterveydestä huolehtiminen ja ennalta ehkäisy. Yksi ikävä vaiva, kuivasilmäisyys, koskettaa lähes 50% suomalaisista. Kuivasilmäisyys voi johtua mm. ravintoköyhästä ruoasta, allergioista, kosmetiikasta, monista sairauksista ja lääkityksistä sekä näyttöpäätetyöstä.

Kuivasilmäisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä ja älylaitteiden käytön kasvettua, se on yleistynyt myös lasten ja nuorten keskuudessa. Koreassa 2016 tehdyssä tutkimuksessa* todettiin, että kuivasilmäisyydestä kärsii jopa yhdeksän prosenttia alakouluikäisistä, jotka käyttävät paljon älylaitteitta.

– Kännykkään ja eri kokoisiin näyttöihin tuijotetaan tunteja päivässä ja monien tutkimusten mukaan se lisää merkittävästi riskiä saada kuivan silmän oireita, Aija Hirsimäki, kuivien silmien asiantuntija ja optometristi Instru Optiikalta kuvailee.

Kuivasilmäisyys voi kroonistua

Lievimmillään kuivasilmäisyys aiheuttaa ajoittaista epämukavuuden tunnetta, mutta kroonistuessaan se voi pahimmillaan aiheuttaa jatkuvaa polttelua ja kipua sekä johtaa silmän pinnan vaurioitumiseen.

Lähes jokaisella koko päivän päätelaitetta katsovalla on ainakin jossain määrin toivottua kuivemmat silmät.

–Tämä johtuu siitä, että näyttöä katsoessa silmän räpyttelytahti hidastuu ja räpäytykset jäävät vajaiksi. Jotta silmien kostutus toimii normaalisti, tarvitsemme noin 15–20 täyttä räpäytystä minuutissa, jossa silmät avautuvat ja sulkeutuvat täysin. Päätelaitteen kanssa tahti hidastuu keskimäärin 4–8 räpäytykseen, eli noin viidennekseen siitä, Hirsimäki kertoo.

Monipuolinen ruokavalio hyväksi myös silmille

Silmät, kuten kehokin tarvitsevat kosteutta ja öljyä, joten elintavoillakin on vaikutusta kuivasilmäisyyteen. Ravintoköyhä ruokavalio voi kuivattaa silmiä, kun taas monipuolinen ruokavalio, joka sisältää hyviä rasvoja auttaa myös silmien kosteustason ylläpidossa.

Myös kosmetiikka saattaa aiheuttaa kuivasilmäisyyttä. Nykyään käytössä on ripsien pidennyksiä, ripsiseerumeja ja muita silmiin laitettavia kosmeettisia tuotteita, jotka kuivattavat niitä. Silmämeikin päivittäinen huolellinen poisto on tärkeää ja kostutustipat tuovat apua.

Siitepölyallergiat, ja muut silmiä ärsyttävät allergiat aiheuttavat myös kuivan silmän oireita. Allergia- ja kostutustipat voivat tuoda apua myös näihin vaivoihin. Instru on ottanut käyttöön myös osassa liikkeistään uuden valoimpulssihoitomenetelmän (IPL), jolla voidaan hoitaa mm. tulehdusta, meibomin rauhasia, laajentuneita verisuonia, ruusufinniä ja aknea.

Tunnista oireet:

  • punoitus, kirvely, polttelu
  • hiekan-tai roskan tunne silmässä
  • silmien vuotaminen
  • kutina, myös luomessa
  • näön sumeneminen sekä näöntarkkuuden vaihtelu
  • valonarkuus
  • hämäränäön heikentyminen
  • silmien väsyminen
  • tarve räpytellä usein tai hieroa silmiä

 

Kuusi tapaa ehkäistä kuivasilmäisyyttä:

  1. Juo tarpeeksi vettä
  2. Vähennä älylaitteiden käyttöä
  3. Pidä taukoja näyttöpäätetyössä ja räpyttele silmiä säännöllisesti
  4. Syö monipuolisesti ja suosi pehmeitä rasvoja ruokavaliossa
  5. Puhdista luomen reunat ja ripsentyvet huolellisesti
  6. Käytä kostutustippoja säännöllisesti

Yhteystiedot:

Optometristi Aija Hirsimäki, Instru Optiikka Oy
puh: 040 778 1035
aija.hirsimaki@instru.fi

Kuvat ja muu lisätieto:

Viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Irene Hernberg
040 662  5866
viestinta@instru.fi

*Association Between Video Display Terminal Use and Dry Eye Disease in School Children
Jun Hyung Moon, MD; Mee Yon Lee, MD; Nam Ju Moon, MD, PhDJournal of Pediatric Ophthalmology and Strabismus. 2014;51(2):87-92

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste