Matalalta paistava kevätaurinko ja kirkkaat keväthanget voivat vahingoittaa suojaamattomia silmiä

Tänä vuonna lunta on runsain mitoin koko Suomessa ja hiihtolomakelit parhaimmillaan. Suomessa, etenkin keväällä, auringonpaiste voi olla yllättävän voimakasta ja erityisen häikäiseväksi sään tekee alhaalta vinosti paistavan auringon ja kirkkaiden hankien yhdistelmä. Siksi on erityisen tärkeää suojata silmät auringolta täällä Pohjolassa, sillä matalalta paistava aurinko osuu suoraan silmiin aiheuttaen niissä vaurioita.

Talviaikaan voi esiintyä myös lumisokeutta, jonka aiheuttaa lumesta heijastuva kevätaurinko. Sen seurauksena silmä kipeytyy ja alkaa punoittaa. Silmät siis kannattaa suojata monesta eri syystä ympäri vuoden sopivilla aurinkolaseilla.

  • Vaikka voisi kuvitella, että tropiikissa silmien suojaaminen olisi tärkeämpää kuin täällä Suomessa, näin ei ole. Matalla porottava aurinko osuu suoraan silmiin ja saattaa aiheuttaa mm. ennenaikaista kaihia ja myös silmä, kuten ihokin voi palaa auringosta. Ihon voi suojata aurinkovoiteella ja vaatteilla, ja silmät suojataan laadukkailla aurinkolaseilla, kertoo optikko Lotta Werlander Instru Optiikalta. 

Silmät ovat tärkeä suojata vauvasta vaariin. Lasten silmät ovat erityisen herkät, sillä UV-säteet läpäisevät pienten silmät aikuisia helpommin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa silmät suojataan, sitä paremmin silmät voivat ja auringon valosta aiheutuneiden silmäsairauksien ennen aikaiselta etenemiseltä voi välttyä. 

Mitkä aurinkolasit sopivat parhaiten keväthangille?

Aurinkolasien laatu ja linssien värit vaihtelevat. Onkin suositeltavaa hankkia aurinkolasit aina optikkoliikkeessä, jossa voidaan ohjeistaa oikeanlaisten linssien valintaan, esim. lasketteluun tai muuhun ulkoiluun sopiviksi.

  • keväthangille kannattaa valita kookkaat hyvin peittävät aurinkolasit ja linsseiksi peilipintaiset linssit. Peilipintaiset linssit peilaavat nimensä mukaisesti osan häikäisevästä valosta ja UV- säteilystä poispäin, jolloin näkeminen on vaivattomampaa ja terävää. Laadukkaissa aurinkolasilinsseissä on myös linssin takapinnalla pinnoite, joka suojaa silmän lisäksi myös silmänympärysihoa hajaheijasteilta ja UV-säteilyltä. Lisäksi maskimallisiin laskettelulaseihin on mahdollista lisätä omat voimakkuudet sisään asennettavalla adapterilla. Näin voidaan korjata isompiakin taittovirheitä ja suojata silmät auringolta ja viimalta.

 Aurinkolasit tärkeät myös ratin takana

Myös oikeanlaiset aurinkolasit ajamiseen on hyvä löytyä autosta, varsinkin pitkänmatkan ajoihin. Ajamiseen sopivat parhaiten ruskean sävyiset polarisoivat linssit. Ruskealla sävyllä parannetaan kontrastinäköä, joka tekee näkemisestä silmälle miellyttävämpää. Lisäksi ruskealla linssillä näkeminen on vaivatonta myös pilvisellä tai lumisella säällä.

  • Polarisoidut lasit ehkäisevät hyvin heijastusta, joten ne sopivat hyvin pitkille ajomatkoille. Autoa ajaessa matalalla paistava aurinko on erityisen ikävä, sillä se saattaa pahimmillaan häikäistä niin voimakkaasti, että se aiheuttaa vaaraa liikenteessä, Werlander kuvailee.

 

Muista nämä valitessasi aurinkolaseja:

  1. Tarkista aina aurinkolasien linssien laatu ja suosi optikkoliikettä
  2. Valitse oikea väri linsseihin esim. harrastukseen tai autoiluun sopivat
  3. UV-suojaus löytyy kaikista aurinkolaseista, joita myydään Suomessa, mutta muista myös valita aurinkolasikehys, jonka istuvuus voidaan säätää kasvoillesi sopivaksi, jotta lasit suojaavat silmäsi tehokkaasti ja pysyvät menossa mukana.

 

Lisätietoja:

Irene Hernberg, viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö, Instru Optiikka Oy,
+358 40 6625866, viestinta@instru.fi

 

Instrumentarium on edelläkävijä ja asiantuntija suomalaisten näkemisen tarpeissa 120 vuoden kokemuksella. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle asiakkaallemme juuri hänelle sopiva näkemisen kokonaisratkaisu.  Instrumentarium-myymälöitä on Suomessa 146 ja Virossa 28. Instrulla työskentelee yli 200 asiantuntevaa optikkoa  ja se tarjoaa myös silmälääkäripalveluita kaikissa myymälöissään. 

 

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste