Henkilö laittaa piilolinssiä silmään

Piilolinssit hyvinvoinnin edistäjinä

Vaivattomuus, vapaus ja monikäyttöisyys ovat näönkorjauksen kulmakiviä, ja korostuvat erityisesti piilolinsseissä.

Piilolinssit sopivat näkemisen ratkaisuksi lähes kaikille ja oikein käytettyinä ne ovat turvalliset ja helpottavat näkemistä ja toimintaa monissa arkisissa tilanteissa. On tärkeää, että piilolinssit ovat istuvuudeltaan omaan silmään sopivat – jokaiset silmät ovat yksilölliset, joten siksi oikea piilolinssimääritys on avaintekijä onnistuneeseen, miellyttävään käyttöön.

”Piilolinssien valikoima on valtava ja linssityyppieroja on paljon. Jokaiselle siis löytyy varmasti sopivat linssit, mutta eri piilolinssivaihtoehtoihin tutustuessa voi kuluttajalla ymmärrettävästi mennä sormi suuhun. Piilareita ei siis kannata lähteä tilaamaan mistä tahansa omin päin vaan ennemmin kääntyä osaavien optometristien ja piilolinssiasiantuntijoiden puoleen”, kertoo Instrumentariumin tuotepäällikkö Lotta Werlander.

Piilolinssejä voi käyttää rinnakkain silmälasien kanssa, mutta ne sopivat myös jatkuvaan, aktiiviseen käyttöön. Rajoitteita ei juurikaan ole – piilolinssejä on saatavana myös hajataittoa korjaavina ja monitehoina. Piilolinsseillä pysytyään lisäksi korjaamaan vaativampiakin haasteita, kuten silmän etupinnan epäsäännöllisyyden aiheuttamia näkövirheitä, joihin silmälasikorjaus ei auta.

”Uskon, että piilolinssien käyttö lisää välillisesti hyvinvointia. Liikunnalliset harrastukset ja aktiivinen elämäntapa ulkoiluineen ja arkipuuhailuineen helpottuu, kun silmälasit eivät ole rajoittamassa näkökenttää eikä niiden vahingoittumista tarvitse varoa. Voit tulla ja mennä, miten haluat – linssit eivät huurru saunan ja avannon välillä ravatessa, pisarat eivät häiritse sienten löytymistä eivätkä silmälasit ole tiellä muuttolintuja kiikareilla bongatessa. ”Bonuksena silmänympärysihokin saa raikasta ilmaa ja piilarikäyttäjän silmät tulevat kauniisti esille”, Instrumentariumin piilolinssitiimin vetäjä Merja Kuusela kertoo.

Instrumentariumissa piilolinssiasiakasta palvelevat sekä optometristit että piilolinssiasiantuntijat, jotka huolehtivat piilolinssien käyttäjistä ammattitaidolla. He kartoittavat tarpeet ja toiveet ja määrittävät parhaat mahdolliset vaihtoehdot jokaiselle – unohtamatta oikeanlaisen ja turvallisen piilolinssikäytön opastamista.

Lisätietoja:
Veera Aalto, viestintäpäällikkö, Instru Optiikka
viestinta@instru.fi, 040 7427379

Instru Optiikka Oy on optisen alan suunnannäyttäjä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Toimimme Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä sekä Virossa Instrumentarium-brändillä. Myymälöitä on yhteensä Suomessa 235 ja Virossa 29, ja yhteensä Instru Optiikka työllistää noin 1000 henkilöä. Vuonna 2023 Instru Optiikan liikevaihto oli 109,5 milj. euroa. Toimintaamme ohjaa halu toimia markkinoiden johtavana näönhuollon ammattilaisena ja asiakkaiden ykkösvalintana – panostamme palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä alan uudistamiseen. Kattava myymäläverkostomme, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan kehityksellemme sekä asiantuntevalle asiakaspalvelulle. EssilorLuxotticaan kuuluvat optisen alan ketjut toimivat yhteensä yli 150 maassa yli 190 000 työntekijän voimin kattaen noin 18 000 myymälän myymäläverkoston. Näe enemmän – ole enemmän! Lue lisää: www.instruoptiikka.fi

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste