Optikko tutkii asiakkaan silmiä mikroskoopilla

Siitepöly vai katupöly – miksi silmät oireilevat keväällä?

Katu- ja siitepölyn sekä kuivasilmäisyyden aiheuttamia oireita voi olla vaikea erottaa toisistaan. Katu- ja siitepöly voivat myös pahentaa kuivien silmien oireita.

Siitepölyallergiaa voi epäillä, mikäli silmäoireet ajoittuvat selkeästi kasvien kukinnan aikaan. Siitepölyallergian silmäoireita ovat muun muassa kutisevat, kirvelevät, turvonneet luomet sekä vetistävät ja/tai punaiset silmät. Katupöly voi silmään joutuessaan aiheuttaa ärsytystä ja johtaa lisääntyneeseen kyynelten haihtumiseen. Lisäksi katupöly voi vahingoittaa silmien pinnan soluja ja limakalvoja, mikä pahentaa entisestään kuivan silmän oireita – roskan tunnetta, punoitusta, silmien vuotamista, näkökyvyn vaihtelua ja valon arkuutta.

”Oireet ovat moninaisia ja hyvin samankaltaisia, joten itsehoito voi olla haastavaa. Jos ei ole varma, mikä oireet aiheuttaa, ei esimerkiksi oikeanlaisten silmätippojen valinta isosta valikoimasta osu välttämättä nappiin. Erityisesti keväällä silmät voivat oirehtia allergian takia, ovat täynnä katupölyä ja kaiken seassa on vielä muista syistä johtuvaa kuivasilmäisyyttä. Juurisyyn selvittäminen on äärimmäisen tärkeää, jotta sitä päästään hoitamaan oikein”, kertoo Instrumentariumin kuivasilmäasiantuntija Aija Hirsimäki.

Allergiaoireisiin sopii apteekista saatavat säilöntäaineettomat allergiatipat sekä tarvittaessa myös suun kautta otettavat tabletit – haittapuolena näissä on silmiä kuivattavat vaikutukset. Instrumentariumin valikoimassa on myös kostutustuotteita, jotka auttavat lievissä allergiaoireissa samalla, kun ne kostuttavat silmiä.

”Kostutustipoissa on paljon valinnanvaraa ja eri tuotteissa on erilaisia vaikutusmekanismeja. Itselle sopivimman tipan löytämiseen kannattaa käyttää ammattilaisen apua – henkilökuntamme auttaa mielellään”, Hirsimäki jatkaa.

Apua oikeanlaisen kostutustipan valintaan on saatavana Instrumentariumin asiantuntijoilta kautta maan. Lisäksi Instrumentariumin Kuivasilmäklinikoilla, jotka palvelevat jo lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa, kuiviin silmiin erikoistuneet optikot voivat tutkia tarkemmin syitä oireisiin sekä tarjota kuivasilmähoitoja.

Lisätietoja:
Veera Aalto, viestintäpäällikkö, Instru Optiikka
viestinta@instru.fi, 0407427379

Instru Optiikka Oy on optisen alan suunnannäyttäjä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Toimimme Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä sekä Virossa Instrumentarium-brändillä. Myymälöitä on yhteensä Suomessa 235 ja Virossa 29, ja yhteensä Instru Optiikka työllistää noin 1000 henkilöä. Vuonna 2023 Instru Optiikan liikevaihto oli 109,5 milj. euroa. Toimintaamme ohjaa halu toimia markkinoiden johtavana näönhuollon ammattilaisena ja asiakkaiden ykkösvalintana – panostamme palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä alan uudistamiseen. Kattava myymäläverkostomme, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan kehityksellemme sekä asiantuntevalle asiakaspalvelulle. EssilorLuxotticaan kuuluvat optisen alan ketjut toimivat yhteensä yli 150 maassa yli 190 000 työntekijän voimin kattaen noin 18 000 myymälän myymäläverkoston. Näe enemmän – ole enemmän! Lue lisää: www.instruoptiikka.fi

Instru Optiikka Oy

Instru Optiikka Oy on optisen alan edelläkävijä Suomessa ja Virossa sekä osa kansainvälistä EssilorLuxottica-konsernia. Yritys toimii Suomessa Instrumentarium-, Nissen-, ja Keops-myymäläbrändeillä ja Virossa Instrumentarium-brändillä. Instru Optiikan kattava myymäläverkosto, yli 130 vuoden kokemus ja kansainvälinen yhteistyö luovat vakaan pohjan yrityksen kehitykselle ja asiakaspalvelulle.

Yhteystiedot

Vaihde
puh. 0201 70 7000

Vaihteen aukioloaika 8-16
etunimi.sukunimi@instru.fi

Linnoitustie 3
02600 Espoo

© InstruOptiikka • Rekisteriseloste